En voinut lopettaa nauramista, vaikka yritinkin keskittyä pinnalla pysymiseen. Aaltoaltaan aallot olivat juuri loppuneet, ja seuraavia saisi taas odottaa tunnin. Palasin nopeasti uimahallin toisella puolella olevaan altaaseen Veeran tullessa hieman perässäni, ja vilkutin uimakouluun tulleille lapsille. Hetken päästä kaikki osallistujat olivat saapuneet. Monet lapsista näyttivät hermostuneilta, mutta menivät silti kiltisti altaaseen minun pyytäessä. Jaoimme Veeran kanssa ryhmän puoliksi ja lähdimme molemmat opettamaan omilla tavoillamme. Keskityin vain omaan opetukseeni, ja useimmilla oppilaillani näytti olevan hauskaa, kun kuulin veret seisauttavan kirkaisun. Käännyin järkyttyneenä katsomaan, mistä ääni kuului ja mitä oli tapahtunut. Näin yhden Veeran oppilaista kelluvan vatsallaan vedessä, ja Veeran yrittävän päästä tämän luokse. Kaikki uimahallissa olivat jähmettyneitä ja seurasivat tilannetta. Toiset lapset itkivät. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Veera oli saanut oppilaan pois altaasta ja aloitti elvytyksen. Olin täysin lamaantunut, mutta aloin kuin automaattisesti viemään muita lapsia pois altaasta rauhoitellen heitä. Oma ääneni kuulosti ontolta ja täysin vieraalta. Pelko alkoi kasvaa sisälläni yhä enemmän ja enemmän katsoessani lapsia. Kuulin jonkun miehen etäällä huutavan, että tämä soittaisi hätänumeroon, mutta kuulin sen vain hädin tuskin. Lähdin horjuen kävelemään Veeraa ja hänen elvytettäväänsä kohti, ja pelkoni osoittautuivat oikeiksi: lattialla makaava lapsi oli pikkusiskoni.