Sunnuntai oli samanlainen kuin muutkin sunnuntait. Herätys oli vasta 9:00 ja aamupalan sain syödä ihan rauhassa. Kouluasioita tarvitsisi miettiä vasta myöhemmin. Yhdeltätoista piti kuitenkin laittaa pyykkejä kuivumaan. Ripustin paitoja henkariin ja sukille etsin pareja. Puhelimeni muistutti olemassaolostaan, kun siihen alkoi tulla viestejä nopeaan tahtiin. Otin puhelimen käteeni, mutta lähes tiputin sen, kun näin viestit: ”Selena Gomez, Hartwall Arena” En pysty kuvailemaan riemuni määrää sillä kyseisellä hetkellä. Kaikkien märkien vaatteiden ympäröimänä, pesuhuoneen lattialla, minä olin maailman onnellisin. Näkisin ihmisen, jota olen seurannut ala-asteelta lähtien.
Lippujen ostaminen tapahtui kaiken jännityksen, tärinän ja innostuksen keskellä. Parasta kaikessa oli se, että koko tyttöporukkani osti liput permannolle. Me & My Girls –kappaleen kuuleminen livenä olisi ylistys, lähes kansallislaulu, ystävyydellemme. Nyt pitäisi vain saada kulumaan 165 päivää ja nopeasti.
Kesä meni hetkessä, mutta kiertueen Instagram-tili muistutti minua vähän väliä siitä, että unelmistani tulisi totta, näkisin maailman kauneimman naisen, täydellisen ja ihanan Selena Gomezin. Koulu alkoi ja stressi syksyn kirjoituksista kasvoi päivä päivältä. Kavereita tuli nähtyä vähemmän ja todellisuuden taju hämärtyi viimeistään elokuun aikana. Todellisuus kuitenkin muistutti itsestään rajulla tavalla. Se oli keskiviikko, 31. elokuuta, kello näytti 11:11, täydellinen aika toivoa, mutta minulla olivat toiveet vähissä. Olin juuri lukenut uutisen, jossa kerrottiin, että Selena on perunut koko kiertueensa paniikkikohtausten takia. Olin surullinen hänen puolestaan, mutta myös surullinen itseni puolesta. Jäljellä olin minä ja särkevä sydämeni.
Keikkalippujen palauttaminen oli tuskaista eikä rahojen kilahtaminen tilille tuntunut hyvältä. Menetystäkään en päässyt pakoon: Selenan kasvot tuijottivat minua puhelimeni näytöltä ja hänen äänensä kaikui radiosta. Lokakuinen maanantai saapui, koulupäivä tuli ja ilta meni. Tärykalvot ja jalat olivat tallella, vaikka toivoin toisin. En tiedä koska epätoivon ja kaipauksen pitäisi kadota. Miten voi edes kaivata jotain, mitä ei ikinä ollut? Kuitenkin lokakuu muuttuu pian marraskuuksi, juhlin syntymäpäivääni, sitten joulua. Lumi laskeutuu maahan ja raketit räiskyvät taivaalla. Sunnuntait ovat edelleen sunnuntaita.
Todella sujuvaa ja elävää tekstiä, kirjoitat yksinkertaisistakin asioista mielenkiintoisesti! Vähän ihmettelin aikamuodon vaihtumista lopussa, ilman sitä teksti olisi ehkä ollut yhtenäisempi. Muuten pidin paljon lopusta, erityisesti viimeinen lause oli mielestäni tosi hyvä.
VastaaPoista