Ratsastaja, joka pelkäsi liikaa

Ratsastaja oli valmistautumassa ratsastustunnille. Hän laittoi ponille satulan ja suitset, ja talutti ponin maneesiin. Hän nousi selkään tuntien rohkeutta ja iloa. Hän tunsi kehossaan kuinka poni liikkui ja hengitti. Ratsastaja teki niitä tehtäviä, joita opettaja oli käskenyt. Hän ravasi ja laukkasi. Hän tunsi ilmavirran kasvoillaan ja nautti nopeudesta. Ratsastaja ja poni tulivat maneesin kulmaan, josta lähdettiin suorittamaan annettua tehtävää. Joko poni ei halunnut suorittaa tehtävää tai sitten se pelästyi. Poni lähti kiitolaukkaan läpi maneesin ratsastaja selässään. Ratsastaja tippui ponin selästä. Hän nousi ylös maasta, käveli ponin luokse ja nousi takaisin selkään. Edelleen ratsastaja tunsi rohkeutta siitä, että nousi takaisin selkään. Hän hengitti syvään ja toisti itselleen ''ei pelkoa''. Tuli seuraava tehtävä. Tuli seuraavat laukka-askeleet ja seuraava tippuminen. Ratsastaja nousi taas uudelleen ponin selkään, ilman rohkeutta. Poni aisti ratsastajan pelon ja ratsastaja sen, että kohta hän tulee taas tippumaan. Ja niin kävi. Ratsastaja makasi taas maassa, Kolmannen kerran. Ratsastaja oli täynnä pelkoa, vihaa, kauhua, kyyneleitä ja kipua. Ratsastuksenopettaja tuli ratsastajan luokse. Ratsastaja sanoi, että ei halua enää nousta ponin selkään. Opettaja sanoi, että jos et nyt nouse, niin et välttämättä uskalla enää koskaan ratsastaa. Hän nousi vielä kerran ponin selkään, mutta se jäi viimeiseksi sillä ponilla. Ratsastajaa pelotti liikaa, eikä ratsastaja voi pelätä. Pelko oli liian suuri voitettavaksi, sillä sitä ei olla vieläkään voitettu.